Tarinamme
Tervetuloa Kolmeen Kokkiin!
Ruoka on kaikkea muuta kuin eloon jäämisen perusta. Se on makuja, tuntemuksia, pysähtymistä ja ennen kaikkea yhdessä tekemistä ja kokemista.
Tämä on tarina Kolmesta Kokista, joka sai alkunsa kun kolme eri alan yrittäjää halusi tehdä asioita toisin.
Me olemme Harri Pynnönen, Niko Tossavainen ja Tiitus Hopia. Päätimme perustaa ravintolan, jossa haluaisimme itsekin ruokailla ja viedä vieraamme ruokailemaan
Kaikki lähtee laadukkaista raaka-aineista, jotka tulevat meille mahdollisuuksien mukaan lähialueelta, silloin tiedämme tarkkaan mistä raaka-aineemme ovat peräisin.
Ruokalistamme ja teemalliset menut mukautuvat vuoden aikojen mukaan, jolloin raaka-aineiden maut ovat parhaimmillaan.
Tervetuloa maistamaan miltä käsintehty ensiluokkaisista raaka-aineista valmistettu ruoka maistuu.
